Siirry sisältöön Pääsivulle Valitse kieli
19 syyskuuta 2023, Finland | Corporate Finance | Uutiset

Catella neuvonantajana Tennispalatsin myyntiprosessissa

Helsingin kaupunki suunnittelee Helsingin keskustassa sijaitsevan Tennispalatsin myyntiä Niam:ille. Catella toimi myyntiprosessissa Helsingin kaupungin taloudellisena neuvonantajana.

Tennispalatsille haettiin vuonna 2022 tarjouskilpailun kautta uutta omistajaa. Kaupan kohteena on kaupungin omistaman Kiinteistöosakeyhtiö Tennispalatsin koko osakekanta. Kilpailun voitti Niam tarjouksellaan 30 miljoonaa euroa. Tontin omistus säilyy kaupungilla, mutta uudella omistajalla on mahdollisuus ostaa myös tontti itselleen.

Kampin keskuksen vieressä sijaitseva Tennispalatsi rakennettiin vuonna 1937 autojen huoltohalliksi Helsingin olympialaisia varten, ja laajennuksen myötä se on toiminut muun muassa tavaratalona ja tenniskeskuksena. Rakennus on suojeltu sr-2 merkinnällä, eli sitä ei kaupunkikuvallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaana saa purkaa. Rakennuksen vuokrattava pinta-ala on yhteensä noin 16 000 neliömetriä.

Tennispalatsin suurin vuokralainen on Finnkino, jolla on kiinteistössä Suomen suurin elokuvakeskus 14 teatterisalilla ja yli 2 500 asiakaspaikalla.

Kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyn jälkeen asia etenee kaupunginhallitukseen. Lopullisen päätöksen myynnistä tekee Helsingin kaupunginvaltuusto.

Tennispalatsi.png


Lisätietoja:

Markus Juvala
Director
p. +358 50 3737 540
markus.juvala@catella.fi

Jon Nyström
Associate
p. +358 40 5890 253
jon.nystrom@catella.fi

Antti Louko
Managing Director
p. +358 50 5277 392
antti.louko@catella.fi

TIETOA CATELLASTA. Catella on johtava neuvonantaja Suomen kiinteistömarkkinoilla, jonka neuvonanto- ja varainhoitoyhtiöiden palveluksessa neljässä kaupungissa on yhteensä noin 40 henkilöä. Palveluitamme Suomessa ovat kiinteistötransaktiot, vuokraus, rahoitusjärjestelyt sekä arviointi- ja konsultointipalvelut. 

ABOUT US. Catella is a leading specialist in property investments and fund management, with operations in 12 countries. The group has over EUR 12 billion in assets under management. Catella is listed on Nasdaq Stockholm in the Mid Cap segment. Read more at catella.com.

Catella Property Oy & Catella Asset Management Oy

Aleksanterinkatu 46 A, 00100 Helsinki

p. 010 5220 100 | catella.fi