Pandemian vaikutukset kiinteistömarkkinaan jääneet vähäiseksi.
Viime vuonna kiinteistömarkkinaan vaikutti edelleen koronaviruspandemia. Alkuvuonna pandemian toisen aallon aiheuttamat rajoitukset pitivät transaktiovolyymin alhaisena, mutta kesän aikana parantunut tilanne ja vuoden läpi jatkunut vauhdikas talouskasvu nostivat lopulta koko vuoden volyymin selvästi edellisvuoden volyymia korkeammalle tasolle. Jatkuvasta pandemiatilasta huolimatta kiinteistöt ovat säilyttäneet asemansa hyvin kiinnostavana sijoitusvaihtoehtona, sillä korot ovat pysyneet erittäin matalalla tasolla ja vuokramarkkinavaikutuskin on lopulta jäänyt yllättävän vähäiseksi.
Pandemia on toistaiseksi muuttanut vajaakäyttöasteita vain vähän
Pandemian vaikutukset toimisto- ja liiketilamarkkinaan näyttävät ainakin toistaiseksi jääneen vähäisiksi. Pääkaupunkiseudun toimistovajaakäyttö nousi viime vuoden aikana jonkin verran ja on nyt noin 13,7 prosenttia. Mielenkiintoista on, että vajaakäytön noususta huolimatta toimistojen prime-vuokrat kääntyivät jo nousuun syksyn aikana. Vaikka pääkaupunkiseudun toimistovajaakäyttöaste on kokonaisuudessaan erittäin korkea, niin joillakin osamarkkinoilla, kuten ydinkeskustan lähiympäristössä, Keilaniemessä ja Pasilassa, on edelleen melko vähän tyhjää toimistotilaa. Eriytyminen menestyviin ja haasteellisiin toimistomarkkinoihin näyttäisikin jatkuvan pääkaupunkiseudulla. Myös liiketilapuolella näyttäisi siltä, että pahin on ehkä vältetty ja tilanne on vajaakäyttöasteiden osalta yllättävänkin hyvä. Myöskään pandemiasta ehkä eniten kärsineen Helsingin ydinkeskustan liiketilojen vajaakäyttö ei enää kasvanut syksyn 2021 aikana.
Inflaatio nousussa pitkästä aikaa
Synkän vuoden 2020 jälkeen Suomen talouden kasvu oli viime vuonna varsin vauhdikasta. Suomen Pankin mukaan viime vuoden BKT-kasvu oli noin 3,5 prosenttia. Myös tälle vuodelle Suomen Pankki odottaa melko hyvää eli noin 2,6 prosentin kasvua. Talouskasvu ja matalalla pysyttelevä korkotaso näyttäisivät siis edelleen tukevan kiinteistömarkkinoita.
Keskustelun aiheeksi on kuitenkin pitkästä aikaa nousemassa inflaatio. Kuluttajahintojen vuosimuutos kiihtyi Suomessa joulukuussa 3,5 prosentin tasolle. Euroalueella kuluttajahintojen vuosimuutos oli joulukuussa jo 5,0 prosenttia. Yhdistelmänä aiempaa korkeampi inflaatio ja edelleen poikkeuksellisen matalalla olevat korot luovat erittäin mielenkiintoisen asetelman kiinteistömarkkinoille tätä vuotta ajatellen. Asetelma ei lyhyellä aikavälillä todennäköisesti ainakaan heikennä kiinteistöjen asemaa suhteessa muihin sijoitusluokkiin, sillä tärkeimmistä sijoitusluokista kiinteistöt saattaa olla juurikin se, joka myös inflaatiotilanteessa voi pärjätä hyvin.
Markkinakatsauksen voi tilata veloituksetta yhteistyökumppanimme ja asiakkaamme sähköpostitse: info@catella.fi.
Lisätietoja:
Antti Louko
toimitusjohtaja
p. 050 5277 392
antti.louko@catella.fi