Siirry sisältöön Pääsivulle Valitse kieli
5 toukokuuta 2020, Finland | Investment Management | Uutiset

Catella Asset Management neuvonantajana kiinteistön myynnissä Helsingin Metsälässä

Catella Asset Management Oy toimi Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman neuvonantajana sen myydessä kiinteistön Helsingin Metsälässä. Kohteen vuokrattava pinta-ala on n. 3.200 neliömetriä ja kohteessa toimii vastaanottokeskus. Kauppahinta oli n. 3 miljoonaa euroa.

Kohde on osa Varman kanssa muodostettua Pegasos-kiinteistöportfoliota, jota Catella Asset Management Oy hallinnoi. Catella Asset Management Oy on kuluvan vuoden aikana myynyt portfoliosta useita kohteita.

”Myyty kohde sijaitsee erityisesti käyttötarkoitukseensa nähden erinomaisella paikalla. Tässä haastavassa tilanteessa on ilo todeta, että aktiivisella työllä olemme saaneet viimeisen kuukaudenkin aikana edelleen uusia kauppoja toteutettua. Pitkäaikaiset asiakassuhteet ja markkinatuntemus nousevat entistä merkittävämpään rooliin Asset Management -työssä parhaillaan vallitsevissa haastavissa olosuhteissa”, sanoo asiakkuudesta vastaava Tiina Holmström Catella Asset Management Oy:stä.

Lisätietoja:

Jussi Rouhento
toimitusjohtaja
p. 040 5129 577
jussi.rouhento@catella.fi

Tiina Holmström
johtaja
p. 050 3671 808
tiina.holmstrom@catella.fi